Mietin yhä edelleen, miksei nykyihmiset viitsi/jaksa/halua osallistua virtuaalisille ratsastustunneille. Meillä Susikalliossa tunnit ja kurssit suorastaan huutavat tyhjyyttään. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa sanoin, alkuaikoina tuntilaisia kyllä riitti ihan perus koulu- ja estetunneille riittävästi, eli neljästä peräti kahteentoista. Ja tunneille osallistuttiin tallin hevosilla, joskus ehkä jollekin omalla. Mutta nykyään on pakko laittaa kutsuun, että voi halutessaan osallistua omalla hevosella, sillä muuten ei kukaan osallistu tunnille. Miksi?
Mietitäänpä miten on asian laita oikeassa elämässä. Jos halajaa alkaa ratsastaa, ensimmäinen mahdollinen vaihtoehto on kipittää tuota pikaa lähimpään ratsastuskouluun. Alkeiskurssi, jatkotunteja, estetunteja... Kunnes lopulta ehkä kilpakentille asti. Mutta vain ehkä.
Mutta virtuaalimaailmassakun ei tarvitse oikeasti osata ratsastaa, voi heti alkajaisiksi hankkia GP-tason seinähullun koulupuokin, joka hyppää yli 2metrin esteitä tuosta vaan. Ja ainiin, tietty sama ratsastaja, vaikka pituutta pitääkin löytyä jotta voi puokkia kunnolla ratsastaa, menee ihan sujuvasti GP'tä ja niitä parinmetrin esteitä ravi-laukka-kenttä-shetullaan. Ja toisinaan tallin etusivulla kehutaan kuinka realistinen talli ollaan. No siitä voi olla montaa mieltä.
Miksi siis tarvitsisi osallistua virtuaaliselle ratsastustunnille? Sehän on ihan turhaa ajanhukkaa. Paitsi jos haluaa kehittyä kirjoittajana, saada palautetta paitsi kirjoituksestaan, myös ehkäpä jopa todellisuutta hipovista ratsastustaidoistaan, sillä aika usein kirjoittaa kuten oikeasti ratsastaisi. Tunnit ovat myös hyvä tapa tutustua muihin virtuaalimaailmassa pörrääviin ihmisiin, itse ainakin olen saanut muutamankin hyvän ystävän juuri tuntien kautta! Ja pakkohan siinä on pikkuhiljaa toisiin tutustua, jos käy samalla vakitunnilla viikosta toiseen. Tunneilla käyminen voi myös kehittää lukutaitoa (joutuu lukemaan uuden ponin luonnekuvauksen), sekä pitää mielikuvituksen virkeänä (joutuu keksimään tarinan siitä, miten tunti meni).
Ja aikaa tarinatunnille osallistumiseen menee 5-15minuuttia, riippuu kuinka pitkän tarinan haluaa kirjoittaa. Nimilistaantunnille korkeintaan 2 - pitää lähettää vain oma nimensä kutsun sivulle! NL-tunnista tosin tuskin saa irti yhtä paljoa kuin serkustaan tarinatunnista.
Mutta jos tosissaan haluaa saada irti mahdollisimman paljon virtuaalitalleilusta, suosittelen lämpimästi kursseille osallistumista. Ainakin meillä Susikalliossa miltei jokainen kurssi toimii niin, että osallistuttuasi sinulle lähetetään mailitse tietopaketti ja muutama kysymys, joihin on aikaa vastata kuukausi. Kysymykset ovat tietty tarinamuotoisia, eli kerrot vastauksesi tarinan muodossa. Ja mahdollisimman helppoja, sillä kursseille saattaa osallistua aivan hevosista tietämättömätkin.
Luulisi, että jokaisella on oikeasti aikaa ja viitsimystä sen verran, että kirjoittaa pari tarinaa? No, myönnän kyllä, että virtuaalimaailmassa ei oikeastaan ole minkään tason tarvetta osallistua tunneille. Toisaalta, ei kai mihinkään virtuaalimaailmaan liittyvään olekaan tarvetta? Tietääkseni koko puuha perustuu täysin haluihin ja kiinnostuksiin, tietenkin myös omien kaukaisten unelmien täyttämiseen.
Tulihan purkauduttua. Ja tulkaa nyt edes ihmeessä kertomaan, miksette raahaudu tunneille?
Tai sitten tämä virtuaalimaailman "ala" on kuolemassa sukupuuttoon.
Voi meitä ratsastuskoulujen pitäjiä.
tiistaina, tammikuuta 12, 2010
keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010
Missä aktiiviset kävijät?
Houkuttelinkin jo ihmiset vastaamaan pienehköön kyselyyni ht.netissä; MISSÄ ON KÄVIJÄT? Kun vuonna 2008 laitoin pystyyn Ratsastuskoulu Susikallion, kävijöitä, niin tuntiratsastajia kuin hoitajiakin, riitti pilvin pimein. Liekö tänäpäivänä tärkeämpää oman navan kaivelu, eikä muiden toimintaan osallistumiseen riitä aikaa - tahi kiinnostusta. Susikallio ei liene ainoa talli, jonka tuntilaiset ovat kaikonneet; vietin viimeyön käyden läpi jokaisen virtuaalisen ratsastuskoulun, jonka hyppysiini sain. Tulokseksi tuli, että vain noin kahdessa-kolmessa kävi kohtuullisen aktiivisesti ihmisiä. Mihin tämä maailma on oikein matkalla?
Myönnän, etten itsekään tällä hetkellä käy millään tallilla kuin aktiivivierailijana, mutta olen kyllä valmis ottamaan hoitohevosen tai käymään tunneilla heti kun riittävän motivoiva ja mielenkiintoinen talli pompahtaa vastaan. Sillä hoitaminen ei oikeasti vie niin paljon aikaa, etteikö yhtä-kahta tarinaa ehtisi kuukaudessa kirjoittaa. Se aika, joka yhden tarinan kirjoittamiseen menee, on häviävän pieni osa kaikkea sitä aikaa jonka virtuaalitallien parissa vietät. Ja kuinka paljon vie aikaa osallistua vaikkapa nimilistaan tunnille? Kaksi minuuttia. Huh huh, jos tuota aikaa ei voi antaa, on oltava aika pirun tiukka aikataulu! Entäpä tarinatunti? Noin kymmenisen minuuttia.
Ehkäpä vika löytyykin itse talleista? Noh, voinpahan puhtaalla omalla tunnolla sanoa, että Susikallion remontoimiseen, paranteluun ja kävijöille selkeämmäksi ja mukavammaksi paikaksi muokkaamiseen on käytetty tunteja, päiviä, viikkoja - kohta kaksi vuotta.
Löytyisiköhän juuri sinulta pari minuuttia aikaa?
Myönnän, etten itsekään tällä hetkellä käy millään tallilla kuin aktiivivierailijana, mutta olen kyllä valmis ottamaan hoitohevosen tai käymään tunneilla heti kun riittävän motivoiva ja mielenkiintoinen talli pompahtaa vastaan. Sillä hoitaminen ei oikeasti vie niin paljon aikaa, etteikö yhtä-kahta tarinaa ehtisi kuukaudessa kirjoittaa. Se aika, joka yhden tarinan kirjoittamiseen menee, on häviävän pieni osa kaikkea sitä aikaa jonka virtuaalitallien parissa vietät. Ja kuinka paljon vie aikaa osallistua vaikkapa nimilistaan tunnille? Kaksi minuuttia. Huh huh, jos tuota aikaa ei voi antaa, on oltava aika pirun tiukka aikataulu! Entäpä tarinatunti? Noin kymmenisen minuuttia.
Ehkäpä vika löytyykin itse talleista? Noh, voinpahan puhtaalla omalla tunnolla sanoa, että Susikallion remontoimiseen, paranteluun ja kävijöille selkeämmäksi ja mukavammaksi paikaksi muokkaamiseen on käytetty tunteja, päiviä, viikkoja - kohta kaksi vuotta.
Löytyisiköhän juuri sinulta pari minuuttia aikaa?
perjantaina, tammikuuta 01, 2010
Täydellinen virtuaalihevonen?
Pääsinpä vihdoinkin kirjautumaan tännekin, pahoittelen pitkää kirjoitusväliä (jos lukijoita nyt edes on). Uudenvuoden lupaus 2010, enemmän blogitekstejä!
Lähiaikoina on ollut paljon puhetta siitä, millainen on "täydellinen virtuaalihevonen". Aiheeseen tiiviisti liittyy realistisuus: voiko bittiponi olla täydellinen ja realistinen? Kysymykseen lienee vastaus itse kullakin, mutta koen aiheen olevan sen verta mielenkiintoinen ja niin sanotusti lähellä sydäntäni, että bloggailen oman näkemykseni teidän iloksenne (olettaen että tätä nyt joku edes lukee).
Itseltäni löytyy likimain 200-300 virtuaalioliota, joista vain muutamalla olen kisannut ns. aktiivisesti eli tasan silloin kun on huvittanut. Ja ainoa hevonen, jonka kalenterista löytyy yli 30 kisaa, on ostettu aikoinaan - minä kiikutin sen vain YLA'an. Olen aina ollut laiska kisaaja, enkä koe, että hevonen jolta löytyy sadoittain kilpailutuloksia tai meriittejä, olisi jollain tapaa täydellinen. Jos haluan kilpailuttaa hevostani, ilmoitan sen korkeintaan viitiseen starttiin kuussa. Yleensä sijoituksia kertyy ns. kisahevosilleni kymmenestä kahteenkymmeneen, mutta useimmiten kilpailuintoni lopahtaa jo kolmannen kohdalla. Kun olen tyytyväinen kolmesti sijoittuneeseen poniin, miksi sitä pitäisi kilpailuttaa 500 starttia lisää? Eikö 3 sijoitusta riitä? No ei todellakaan, ainakaan jos haluaa joskus myydä kyseisen hevosen jälkeläisiä. Mikä näihin ihmisiin on mennyt? Miksi pitää olla 200000 sijoitusta, kaikki mahdolliset meriitit ja arvonimet ja tittelit ja muut turhanpäiväisyydet, jotta saa kasvatin myytyä? Ja sen lisäksi tietty huippuhevosen täydellinen rakennekuva, unohtamatta LJ'n alaisia näyttelytuloksia. Hohhoijaa sanon minä. No okei, kyllä sen kasvatin saa myytyä, mutta kyllä "varastosta" löytyy vielä kaksi vuotta vanhoja kasvatteja, jotka yhä odottavat uusia sivujaan. Voi poloisia.
Sopivalla aasinsillalla uuteen aiheeseen - kuviin. Joka pirhanan tallilla vilisee samat HW Farmin ja Benny de Ruitersin puokkikuvat. Ei siinä mitään, itsekin noihin kuviin olen joskus turvautunut paremman puutteessa, enkä väitä että itselläni olisi jotenkin "harvinaisempia" kuvia vieläkään. Kuitenkin, minusta tuntuu että yhä useampi virtuaaliharrastelija haluaa sille omalla kultamussukalleen mahdollisimman hyvät ja "laadukkaat" kuvat. Pitää olla vähintäänkin täydellinen rakennekuva täydellisestä kiiltäväkarvaisesta mopedista, vaikka kyseessä olisikin puskatallin pattipolvinen luuska. Miksi? Vai tekeekö hieno kuva muuten mitäänsanomattomasta hevosesta jollain tapaa paremman? Minusta massakuva tekee massaponista aivan muuta. Ja mikä pirkule tekee kuvasta täydellisen? Upea kiiltäväkarvainen huippuratsu? Vaikka kuva olisi teknisesti päin pyllyä, hevonen tosiasiassa iso puoliverinen ja kummallisessa asennossa tai muuten oudon näköinen, laitetaan kuva alle 140-senttiselle ratsuponille ja ollaan tyytyväisiä, kuten eräässäkin tapauksessa joka ponnahti silmiini menneellä viikolla. "No muttakun se oli HW farmin kuva ja niin monella ja nii hieno", voisi hyvin olla selitys tällekin ilmiölle. Ihme ettei ollut kuvassa vielä vastakkaisen sukupuolen heppa!
Kuvan ei kai tarvitse olla huippuhieno? Minusta hyvä kuva kertoo hevosen luonteesta ja sen olemuksesta, sekä kertoo tarkalleen minkä värinen kyseinen bittiponi on. Rakennekuva ei todellakaan ole välttämätön, sillä liikekuvallakin pärjää mahtavasti joissakin näyttelyissä. Jopa pääkuva riittää!
Ylikilpailtu hevonen, 1000000 sijoitusta, kaikki mahdolliset meriitit ja arvonimet, täydellinen "muodissa" oleva rakennekuva, valmennuksia, elämää pidempi luonne jota tuskin jaksaa lukea 1/5, saman mittainen itseään toisteleva sukuselvitys, kymmeniä vanhempansa tapaan täydellisiä jälkeläisiä. Kilpaileminen aloitettu kolme kuukautta ennen varsan syntymää, samoin valmennuksissa ravaaminen. Hoitajaa ei olla nähtykään. Ai niin, ja sukutaulu pursuaa tälläisiä ilmestyksiä.
Vai: yksi liike/pääkuva, ytimekkäät ja lyhyet tekstit, jotka kertovat vain tärkeimmät faktat sopivalla kirjoitustyylillä, muutama kilpailu realistiseen aikaan hevosen ikään nähden. Ehkä pari jälkeläistä ja mahdollisesti myös hoitaja.
Tarvitseeko bittiponiin panostaa järjettömästi, jotta se olisi niin sanotusti täydellinen? Vai voisiko täydellinen virtuaalihevonen olla poni, jolla on kiva nimi ja suku sekä nätti kuva?
Lähiaikoina on ollut paljon puhetta siitä, millainen on "täydellinen virtuaalihevonen". Aiheeseen tiiviisti liittyy realistisuus: voiko bittiponi olla täydellinen ja realistinen? Kysymykseen lienee vastaus itse kullakin, mutta koen aiheen olevan sen verta mielenkiintoinen ja niin sanotusti lähellä sydäntäni, että bloggailen oman näkemykseni teidän iloksenne (olettaen että tätä nyt joku edes lukee).
Itseltäni löytyy likimain 200-300 virtuaalioliota, joista vain muutamalla olen kisannut ns. aktiivisesti eli tasan silloin kun on huvittanut. Ja ainoa hevonen, jonka kalenterista löytyy yli 30 kisaa, on ostettu aikoinaan - minä kiikutin sen vain YLA'an. Olen aina ollut laiska kisaaja, enkä koe, että hevonen jolta löytyy sadoittain kilpailutuloksia tai meriittejä, olisi jollain tapaa täydellinen. Jos haluan kilpailuttaa hevostani, ilmoitan sen korkeintaan viitiseen starttiin kuussa. Yleensä sijoituksia kertyy ns. kisahevosilleni kymmenestä kahteenkymmeneen, mutta useimmiten kilpailuintoni lopahtaa jo kolmannen kohdalla. Kun olen tyytyväinen kolmesti sijoittuneeseen poniin, miksi sitä pitäisi kilpailuttaa 500 starttia lisää? Eikö 3 sijoitusta riitä? No ei todellakaan, ainakaan jos haluaa joskus myydä kyseisen hevosen jälkeläisiä. Mikä näihin ihmisiin on mennyt? Miksi pitää olla 200000 sijoitusta, kaikki mahdolliset meriitit ja arvonimet ja tittelit ja muut turhanpäiväisyydet, jotta saa kasvatin myytyä? Ja sen lisäksi tietty huippuhevosen täydellinen rakennekuva, unohtamatta LJ'n alaisia näyttelytuloksia. Hohhoijaa sanon minä. No okei, kyllä sen kasvatin saa myytyä, mutta kyllä "varastosta" löytyy vielä kaksi vuotta vanhoja kasvatteja, jotka yhä odottavat uusia sivujaan. Voi poloisia.
Sopivalla aasinsillalla uuteen aiheeseen - kuviin. Joka pirhanan tallilla vilisee samat HW Farmin ja Benny de Ruitersin puokkikuvat. Ei siinä mitään, itsekin noihin kuviin olen joskus turvautunut paremman puutteessa, enkä väitä että itselläni olisi jotenkin "harvinaisempia" kuvia vieläkään. Kuitenkin, minusta tuntuu että yhä useampi virtuaaliharrastelija haluaa sille omalla kultamussukalleen mahdollisimman hyvät ja "laadukkaat" kuvat. Pitää olla vähintäänkin täydellinen rakennekuva täydellisestä kiiltäväkarvaisesta mopedista, vaikka kyseessä olisikin puskatallin pattipolvinen luuska. Miksi? Vai tekeekö hieno kuva muuten mitäänsanomattomasta hevosesta jollain tapaa paremman? Minusta massakuva tekee massaponista aivan muuta. Ja mikä pirkule tekee kuvasta täydellisen? Upea kiiltäväkarvainen huippuratsu? Vaikka kuva olisi teknisesti päin pyllyä, hevonen tosiasiassa iso puoliverinen ja kummallisessa asennossa tai muuten oudon näköinen, laitetaan kuva alle 140-senttiselle ratsuponille ja ollaan tyytyväisiä, kuten eräässäkin tapauksessa joka ponnahti silmiini menneellä viikolla. "No muttakun se oli HW farmin kuva ja niin monella ja nii hieno", voisi hyvin olla selitys tällekin ilmiölle. Ihme ettei ollut kuvassa vielä vastakkaisen sukupuolen heppa!
Kuvan ei kai tarvitse olla huippuhieno? Minusta hyvä kuva kertoo hevosen luonteesta ja sen olemuksesta, sekä kertoo tarkalleen minkä värinen kyseinen bittiponi on. Rakennekuva ei todellakaan ole välttämätön, sillä liikekuvallakin pärjää mahtavasti joissakin näyttelyissä. Jopa pääkuva riittää!
Ylikilpailtu hevonen, 1000000 sijoitusta, kaikki mahdolliset meriitit ja arvonimet, täydellinen "muodissa" oleva rakennekuva, valmennuksia, elämää pidempi luonne jota tuskin jaksaa lukea 1/5, saman mittainen itseään toisteleva sukuselvitys, kymmeniä vanhempansa tapaan täydellisiä jälkeläisiä. Kilpaileminen aloitettu kolme kuukautta ennen varsan syntymää, samoin valmennuksissa ravaaminen. Hoitajaa ei olla nähtykään. Ai niin, ja sukutaulu pursuaa tälläisiä ilmestyksiä.
Vai: yksi liike/pääkuva, ytimekkäät ja lyhyet tekstit, jotka kertovat vain tärkeimmät faktat sopivalla kirjoitustyylillä, muutama kilpailu realistiseen aikaan hevosen ikään nähden. Ehkä pari jälkeläistä ja mahdollisesti myös hoitaja.
Tarvitseeko bittiponiin panostaa järjettömästi, jotta se olisi niin sanotusti täydellinen? Vai voisiko täydellinen virtuaalihevonen olla poni, jolla on kiva nimi ja suku sekä nätti kuva?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)